Siirsin elokuun alussa työpisteeni kivijalkaan. Grundlage on työpöytäkollektiivi, komea vuokratila ja mainostoimisto Turun keskustassa, kahden sielua salakavalasti viettelevän houkutuksen eli Pub Niskan ja Levykauppa Äxän välissä. Täällä työskentelee luovan alan yrittäjiä - kirjoittajia, graafikoita, videoammattilaisia, muotoilijoita - yhdessä ja erikseen. Oven avattuaan astuu rantabulevardille jokivarteen. Tois pual jokke, jos nyt jotain ei-turkulaista sattuu kiinnostamaan.  

Tämä kaikki on minulle uutta. Olen ollut kotitoimistolainen käytännössä 14 vuotta. Vieläpä ilman erillistä työhuonetta. Olen tottunut työskentelemään piirrettyjen pauhatessa televisiosta vieressäni, yhden tai neljän lapsen roikkuessa hihassani tai sotiessa keskenään, ikuisen remontin keskellä, harrastusrumban katkaistessa päiväni neljästi ennen klo 16:ta iltapäivällä. Olen hermojen ja keskittymisen rautainen ammattilainen, jonkinlaista välinpitämättömyyden ja zazenin yhdistelmää mielenhallintaani soveltava kaoottisen elämäntyylin ristiretkeläinen.   

Ai niin, oli minulla hetken aikaa työhuone kymmenisen vuotta sitten. Vuokrasin silloisesta vasaramäkeläisestä pienkerrostalostamme 20 eurolla kuussa saunan toisen, käyttämättömän pukuhuoneen. Ikkunattomassa, 60-lukulaisessa, sinapinvärisessä loukossa olo oli kuin kummallisella sivuhahmolla Wes Andersonin elokuvassa. Kuuntelin hissin ääniä, palelin, haistelin lattian peittona olevasta muovirallista nenääni leijailevia Mietaan Jussin kultavuosien aikaisia jalkahikiä (se siivoaja, joka väittää että on olemassa tapa jolla nuo ritilät saadaan puhtaiksi on valehtelija) ja arvailin millainen ilma ulkona mahtaisi olla. Samalla tein asiakaslehteä ja vuosikertomusta pörssiyritykselle. Ajattelin että porraskäytävässä joku lapsi tarraa pelokkaasti äitinsä kädestä ja sanoo: “Tuolla kellarissa istuu päivisin mies.” 

Nyt minulla on käytössä tilat, joihin voisin ujostelematta tuoda koko sen pörssiyhtiön markkinointiosaston. Tiedostan eläväni toimistoelämän kanssa ensihuuman aikaa. Kuvailen työpuhelun aluksi puhelukopin ominaisuuksia ja avaruuskapselimaista olemusta, astelen huoneesta toiseen ja tunnen miten headspaceni kasvaa samassa tahdissa askelteni kanssa. Mietin mitä tarjota ystävälle joka tulee suunnittelemaan kanssani yhteistä projektia. Lähtisinkö reippaisiin ylilyönteihin, joihin olen silloin tällöin palavereissa itse törmännyt: lohileipiin, neljään limonadilaatuun, kivettömiin rypäleterttuihin tai leivoksiin, joita kukaan ei halua mutta jotka syödään koska ne kiiltävät ja näyttävät kymmenien eurojen arvoisilta? Haen lopulta R-Kioskilta euron voisilmäpullat, jotka ovat yhtä täydellisiä kuin keittämäni kahvi. Otan meistä selfien neuvotteluhuoneessa, jonka seinää koristaa hieno maalaus. 

Okei, mutta entäpä ne todelliset vaikutukset elämääni? Tässä ensihavaintoja aitoon blogityyliin, numeroituna listana.   

1. Olen tehokkaampi. Ensimmäisinä päivinä huomasin saavuttaneeni päivän työtavoitteeni säännönmukaisesti jo aamupäivän puolella. Olin hämmentynyt. Mitä tekisin jäljelle jääneellä ajalla? Lisää töitä vai hidas pyöräily kotiin torin kautta? Lupaavaa, sekä oman tyytyväisyyden että liikevaihdon kannalta.  

2. Olen keskittyneempi töissä ja keskittyneempi kotona. Toistaiseksi en tee lainkaan töitä kotona. Se tuntuu vaihteeksi hyvältä. Koti jää muulle. Yrittäjä luo helposti itselleen illuusion siitä, että koko ajan tapahtuu jotain, johon pitäisi reagoida. Jos on yleisesti kiireistä, vieressä olevaa konetta tulee pidettyä päällä illat ja yöt ja sillä tulee roikuttua silloinkin kun ei tarvitsisi. Ehkä jaan tulevaisuudessa työt tasaisemmin työpisteen ja kodin välillä, mutta en juuri nyt. Tällä hetkellä en omista edes läppäriä. Meinasin ostaa sellaisen vain siksi että poika voisi pelata Minecraftia, mutta se onnistui vanhalla iPadillakin. Switch on, switch off. Enjoy the cleared mind.  

3. Pää selkeytyy, kun sen antaa selkeytyä. Periaatteessa tiedän tämän, sanottiinhan niin Helsingin Lönnrotinkadulla meditaatioryhmässä jossa aloitin 16-vuotiaana. Samat harjoitusmetodit joihin opettelin kauniin vanhan kerrostalon ylimmässä kerroksessa Buddha-patsaan silmien alla suitsukkeen tuoksuessa ovat viime vuosina tulleet isosti muotiin mindfullness-nimen alla. Ja hyvä niin. Uskon että en ole ainoa joka on kiinnostunut saavuttamaan syvempiä rauhantunteita ympärillä vellovan hyperaktiivisen elämänmenon keskellä. Minullakin on puhelimessa maksullinen ohjattu meditaatio-app. Mieltä voi treenata ja kehittää kuten lihaksiakin, uskokaa tai älkää. Klassinen mielenhallinnan testi kuuluu: koetapa olla 15 minuuttia tekemättä mitään. Sama testi yrittäjälle voisi kuulua: koetapa viettää puolet päivästä funtsimatta työasioita.  

4. Siirtymät ovat kivoja. Hämeenkatu tuoksuu aamuisin hyvältä ja on täynnä elämää. Tyks rakentuu silmissä. On oleellista liikkua kaupungissa kävellen tai pyörällä. Autossa tuskastuisin matelevaan virtaan, kaistanvaihtoihin ja aamuradion juontajien sivistystasoon. Iltapäivällä tunnelma on erilainen. Ehkä poikkean salilla, ellei minulla ole jo nälkä tai ikävä vaimoa ja lapsia. Tänään oli, ja lisäksi pieni flunssa. Jätin urheilut sikseen ja tulin aikaisin kotiin juomaan kahvia ja syömään omena-inkivääripiirakkaa. 

Koneen sammutin kevein mielin. Siellä toimistolla.

Kuvan otti työhuonekamu, video-, jalkapallo- ja yleisnero Kalle-Petter Wilkman.