Nutsia ja Buffia Kuusamon Karhunkierroksella

Vietimme Saut Productionsin Nawras Oddan kanssa ikimuistoisen kuvausviikonlopun Rukalla NUTS Karhunkierros -polkujuoksukilpailua videoiden. Lensimme Rovaniemelle, vuokrasimme Europcarilta Ford Mondeon, jota kuritimme viikonlopun ajan säälimättömästi Kuusamon ja Sallan pikkuteillä ja jonka palautimme pari päivää myöhemmin eräisenä mutta hyväkuntoisena. Söimme kisakeskuksessa kun ehdimme, nukuimme muutamia tunteja (ensimmäinen päivä kuvattiin tehokkaasti klo 23 asti ja Jaakko Eskelisen hurjan 166 km:n kisaennätyksen ansiosta saimme nousta jo 4.45 odottelemaan kuninkuusmatkan voittajaa maaliin).  

Kuvaajalle ja luontoihmiselle Kuusamo on tietenkin paratiisi. Metsät ovat jylhiä, korkeuserot rouheita ja reitin varrelta löytyy tuntureita, vaaroja ja koskia. Reitin kohokohtia ja itsestäänselviä kuvauksellisia pysähdyspaikkoja ovat Oulangan alue ja Kiutaköngäs sekä Rukatunturin läheiset vaarat, kallioinen ja jyrkkäseinäinen Konttainen sekä näköalareitti Valtavaara. Myös maalialue Rukan kylässä oli varsin kuvauksellinen tunturilta laskeutuvine loppusuorineen ja savuportteineen.  

Pääkalustona meillä oli yksi Mavic Air -drone, Blackmagicin Production Cinema Camera ja Canon 5D Mark IV Roninin gimbalilla. Ääntä ei tarvinnut tallentaa, joten säästyimme mikrofonihommilta. Kamat olivat kovilla etenkin toisen päivän sateisen sumuisessa iltapäivässä, mutta toisaalta kuvata ei voi vain lempeässä kelissä. Lopetimme kuvauspäivän siinä vaiheessa kun linssien läpi näkyi enää lonkeroa.  

Lopputuloksena syntyi asiakkaalle kaksi videoa, joista toinen keskittyy Buff Trail Tourin 55 km:n kilpailuun ja toisessa on taltioitu tapahtumaa ja sen kaikkia matkoja yleisesti. Editpöydän hoiteli tässä projektissa Nawras Odda. 

Koska pelkät videokeikat ovat minulle aika uutta, mietin miten pystyn olla kuvaamatta stilliä näissä maisemissa. Mutta kyllä se onnistui. Kun videoa on tilattu, kaikki herkullisimmat hetket haluaa nimenomaan videolle. Still-hommat jäivät tällä keikalla muutamiin lentokenttäkuviin sekä Kiutakönkäällä otettuihin kuvaajapotretteihin.  

Oli erittäin mielenkiintoista tavata myös tapahtuman muita kuvaajia, joiden kanssa jaoimme majapaikan: One Visionin Juha Saastamoista, NUTS-veteraani Vesa Auralaa, Aapo Laihoa sekä katalonialaista huippu-adventure-kuvaajaa Guillem Casanovaa. Iso kiitos tietysti myös NUTSin Elsa Varjalle, joka oli koko kuvausporukan koordinaattorina ja hoiti paikan päällä käytännön asioita. 

Ja itse tapahtuma oli kyllä hienosti järjestetty ja todella inspiroiva. Eräskin kuvaaja saattoi ostaa hyvällä hinnalla La Sportivan sponssikojusta polkujuoksukengät, käydä jo kuvausten jälkeen juoksemassa Rukatunturin ympäri sekä ilmoittautua paikallisiin trail-kisoihin heti kotiin palattuaan.


Buff Trail Tour 55 km


NUTS Karhunkierros, yleisvideo


Pari komeeta eräkuvaajaa Kiutakönkään yössä

Using Format